Sauli Isokoski ja Saana Lind ehdolle eduskuntavaaleissa

Pohjanmaan vasemmiston piirihallitus asetti kokouksessaan Pietarsaaressa lauantaina 5.1. uusia eduskuntavaaliehdokkaita. Ehdokkaiksi asetettiin Vaasasta 30-vuotias entisöintialan yrittäjä Saana Lind ja Pietarsaaresta PAMin valtuuston 2. varapuheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Sauli Isokoski .

Lind on Vasemmistonuoret ry:n hallituksen jäsen ja Vaasan Seta ry:n puheenjohtaja.

‒ Haluan tehdä töitä tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja feministisen yhteiskunnan puolesta, Lind sanoo.

Isokoskelle päätös asettua ehdolle syntyi ennen kaikkea halusta helpottaa pienituloisten ahdinkoa. Sipilän hallituksen työttömiltä ja muilta pienituloisilta leikanneeseen linjaan tarvitaan muutos.

‒ Ikävä kyllä hallitus on heikentänyt pienituloisten asemaa monella tapaa aina kansaneläkeindeksin jäädytyksestä lähtien.

Päätöksenteon tulee Isokosken mukaan perustua oikeudenmukaisuuteen, jota vastaan sotii esimerkiksi aktiivimalli, jossa ihmisen oma aktiivisuus ei tosiasiassa useinkaan riitä pelastamaan työttömyysturvan alentamiselta.

‒ Aktiivimalli joutaa roskakoriin, Isokoski vaatii.

Aktiivimallia parempaa aktivointia Isokoski hakisi hyödyntämällä kolmatta sektoria ja kehittämällä työttömille tarjottavaa muuntokoulutusta, jonka avulla voisi parantaa koulutuksella työllistymismahdollisuuksia.

Ammattiyhdistysliikkeen pitkäaikaisena aktiivina Isokoskelle sydäntä lähellä ovat työmarkkinoiden kysymykset.

‒ Kiky-sopimus ja hallituksen syksyllä ajama irtisanomissuojan heikennys ajoivat sopimusyhteiskunnan äärimmäiseen tilaan. Seuraavien vaalien jälkeen tarvitaan hallitus, joka pyrkii parantamaan myös työntekijöiden asemaa.

Pohjanmaan Vasemmiston ehdokasasettelu jatkuu piirihallituksen kokouksessa 16.2. Seinäjoella, jossa nimetään viimeiset neljä ehdokasta 16:sta. Katso lista kaikista ehdokkaistamme täältä: http://pohjanmaa.vasemmisto.fi/eduskuntavaalit-2019/