Na­to ei ole Suo­men jut­tu

Suomen on valtiona ja kansakuntana pysyttävä suurvaltojen välisten ristiriitojen ulkopuolella ja puolueettomana maana. Suomen on oltava ja säilytettävä sovittelijan rooli ja asema.

Suomen on kaikissa oloissa pysyttävä sotilasliitto Naton ulkopuolella. Siihen on Suomen kansa antanut oman valtakirjansa, jota isojenkin herrojen on syytä kunnioittaa. 

Ainut mahdollinen keino ristiriitojen eskaloitumisen ja sotien estämiseksi on kansainvälinen yhteistyö, neuvottelut ja sopiminen. Niillä periaatteilla on meidän Suomi ja suomalainen yhteiskunta rakennettu ja nostettu onnellisten maiden joukkoon. 

Ihmiskunta sinällään on oman itsensä ja maapallon suurin uhka, mutta myös mahdollisuus, kunhan toimiin tartutaan. Sitä vaativat niin maat, meret, kuin taivas. Koko maapallon elokehä on uhan alla. Sitä uhkaa ei poisteta militarismilla, eikä hävitetä sotakoneilla. 

Vaurauden keskittyminen ja kulutuksen jatkuva kasvu ja yhä hupenevat, sekä rajalliset luonnonvarat muodostavat suuren ekologisen ristiriidan, joka edessä pitäisi olla nöyrä. Taistelussa rajallisten luonnonvarojen hallinnasta ja vallasta on käyty monia sotia, suoraan tai epäsuorasti. Sen meille historiat kertovat. Nykyään sellaisiin sotiin ei ole enää varaa, vaikka tekniikkaa ja koneita olisikin. Siinä sodassa ei olisi voittajia.

Pohjanmaan Vasemmisto ry