Pohjanmaan vasemmisto tukee kunta-alan työntekijöiden vaatimuksia työntekijöiden ostovoimaa parantavista palkankorotuksista ja sukupuolten välisen palkkatasa-arvon lisäämisestä. Piirijärjestön mukaan kiky-tuntien on syytä jäädä historiaan, ja naisvaltaiset alat on vihdoin saatava ylös palkkakuopasta.
Kyse on paitsi ostovoimasta, myös sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Naisvaltaisten alojen palkkaus on laahannut perässä ja nyt on aika tehdä todellisia päätöksiä kohti palkkatasa-arvoa, sanoo piirijärjestön puheenjohtaja Antti Knuuttila.
Lisäkuormittavien kiky-tuntien poistossa on kyse myös työssä jaksamisesta jo valmiiksi kuormittuneella sosiaali- ja terveysalalla.
Samapalkkaisuus ei ole edennyt toivotulla tavalla nykyisillä keinoilla. Tampereen yliopiston tutkijoiden tuoreen tutkimuksen mukaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen 13 vuoden ajan sopimat samapalkkaisuusohjelmat ovat kaventaneet palkkaeroja vain neljällä prosentilla.
Jos tämä vauhti jatkuu, palkkatasa-arvo saavutetaan vasta vuonna 2090, tutkimuksessa todetaan.
Piirijärjestön mukaan palkankorotukset ovatkin paras tie palkkatasa-arvoon. Edellisissä palkkaratkaisuissa palkkakuoppa ei ole tasoittunut edes vuoden 2007 ratkaisussa, jolloin samat palkankorotukset tulivat hoiva-alan lisäksi myös muille aloille.
Uskomme, että yhteiskunnan etu on antaa tällä kertaa kunta- ja hoiva-alan työntekijöille muita työntekijäryhmiä suuremmat palkankorotukset. Hoiva-alaa tärkeämpää työtä on vaikeaa kuvitella, piirihallitus toteaa
Ostovoimaa parantavat palkankorotukset lisäävät verotuloja ja piristävät talouden kysyntää. Lisäksi ne tuovat helpotusta hoiva-alan työvoimapulaan.
Lisätietoja:
Antti Knuuttila
Puh. 044 256 5646
antti.knuuttila@gmail.com