Suomen on kannettava vastuunsa ilmastonmuutoksesta

Pohjanmaan Vasemmisto keskeytti piirikokouksensa osallistuakseen Vaasassa järjestettyyn yhteiseurooppalaiseen ilmastomarssiin. Piirikokous ilmaisi huolensa Suomen kannasta ilmastomuutoksen rahoitukseen. Suomen on kannettava vastuunsa ja nostettava osuuttaan ilmastorahoituksesta muiden teollisuusmaiden tavoin.
EU -jäsenvaltioista esim. Saksa on luvannut tuplata oman panoksensa vuoteen 2020 mennessä. EU:n valtiovarainministerien tapaamisessa Suomi ilmoitti pitävänsä kiinni hallitusohjelmasta eli leikkaavansa kehitysyhteistyömäärärahoista ja käyttävänsä päästökauppatulonsa kokonaisuudessaan yritystukiin kotimaassa.
Tämä on samassa sarjassa muiden hallituksen tekemien huonosti valmisteltujen päätösten kanssa ja tulee peruuttaa.
Vaasassa 29.11.2015
Pohjanmaan Vasemmiston piirikokous